Futsal muistuttaa hyvin paljon jalkapalloa, mutta siitä löytyy myös suuria eroja siihen nähden. Ehdimmekin jo mainitsemaan esimerkiksi erien pituudet, jotka ovat futsalissa vain 20 minuuttia, kun jalkapallossa se on yli puolet enemmän. Suurimpia eroja jalkapalloon nähden on kuitenkin se, että kontaktipeli puuttuu, pelissä lasketaan kumulatiivisia virheitä, ei ole paitsiota, rajaheiton tilalla on rajapotku ja kenttäpelaajia on vähemmän.
Kenttäpelaajia pelistä löytyy maalivahdin lisäksi neljä. Pelissä lasketaan kumulatiivisia rikkomuksia, joista kuudennen jälkeen, vastustaja saa potkaista vapaapotkun joko rangaistuspaikasta tai vaihtoehtoisesta paikasta, 10 metrin päästä maalista. Näin ollen futsal on hyvinkin erilainen peli kuin jalkapallo.
Vaikka näitä molempia pelejä verrataan usein toisiinsa eivät ne mielestämme ole kovinkaan samanlaisia. Samaa peleissä on toki pelin luonne, mutta kaikki muu eroaa melko vahvasti. Jos pidät jalkapallon pelaamisesta, tulet melko varmasti pitämään myös futsalista, mutta kaikki futsalin seuraajat eivät ole kiinnostuneet jalkapallon seuraamisesta ja päinvastoin. Kaikki on tietysti itsestä kiinni.